Kulunut syksy on ollut varsin rankka, ja kaikki stressi, ilot, surut & remonttiväsymys johti melkoiseen korujumiin, enkä olen oikeastaan edes juuri blogeissa kierrellyt. Ei huudellut mitkään helmet, ei! Muita askarteluja kyllä tein ja sisustelin, mutta siihen se energia sitten menikin. :) Nyt kuitenkin alkaa pikkuisen supista helmet ja hyvä niin koska joululahjakorujen tekeminen on edessä! Vielä ehtii.. :)

Aloitin näistä 'perusparhaista' kaulakoruista. Kahdelle hurmaavalle neitokaiselle BFF-kaulakorut, teksti naputeltu hopealaattaan. Toisen lempiväri on lila, joten hänen korussaan hopeaa ja makeanvedenhelmiä, ja toisen vihreä. Hänen korunsa jaspikset, sammalakaatit ja siemenhelmet solmin vihreään puuvillanyöriin. :)

 

4190283574_1593a7f96a.jpg

4190283634_b7a7a8339c.jpg

 

Muttamutta, näiden perään sitten jo oikein kutkutti korunteko, joten kieputtelin pieniä 'muurahaisenmunia', eli 3mm:n kokoisia makeanvedenhelmiä valmiisiin koukkuihin ja lisäsin vielä vuorikristallikolikot. :) Näin jälkiviisaana sanoisin että olisi pitänyt patinoida ilman kolikoita, lanka näkyy nyt turhan hyvin. Näistä kaksi kuvaa, koska valonpuutteen vuoksi kuvaaminen on taas melkoisen mukavaa puuhaa. :)

Winter

4190283672_31f0702526.jpg

4189523235_d13c729b29.jpg

 

Ja viimeisenä.. meidän uunin päällä taitaa asua tonttu! :D

4178722832_f28d41594c.jpg

 

Ihanaa joulunodotusta kaikille!